Historiaa

Rauman Vapaaehtoinen Sammutuskunta (myöhemmin VPK) perustettiin kaupunkilaisten turvaksi vuonna 1879. VPK sai alkunsa kauppatorin laidassa sijainneen talon tulipalosta, jonka sammuttamisessa epäonnistuttiin niin vajaan kaluston kuin sammutusmiehistön kelvottomuudenkin vuoksi.

Palokuntatoiminta alkoi itse asiassa Frivill-nimisenä kaksi vuotta aiemmin, mutta VPK:n yhden perustajajäsenen J.V. Rosendahlin kertomusten mukaan Frivillin toiminta oli paikoin hieman hupipainotteista. Ensimmäisten vuosijuhlien päätyttyä tappeluihin oli ”friivilleillä sairastusvuosi”. Mutta 1879 pidettiin Kaivopuistossa vuosijuhla ja silloin nimeksi muutettiin suomalainen nimi - Rauman Wapaaehtoinen Palosammutuskunta. Samalla Friivill hukutettiin Brunnijärveen ja se on siellä tällä hetkellä ja tervatynnyri poltettiin sen muistoksi, kirjoitti Rosendahl vuonna 1937. Sitä tarina ei kerro, miksei Rauman VPK:n ajanlaskua ole aloitettu vuonna 1877.

Rauman VPK:n syntypäivä lienee ollut juuri tuona syyskuun 21. päivänä vuonna 1879, jolloin ”Friivilli”-nimi hukutettiin Kaivopuistossa. Kyseiseksi iltapäiväksi oli kutsuttu kaupunkilaisia palokunnan perustavaan kokoukseen puheita kuulemaan. Toisin ajattelevien mielipiteistä huolimatta palokunta perustettiin valtavan innostuksen sävyttämänä ja jäseniä liittyi mukaan peräti toistasataa. Tilaisuudessa valittiin myös palokunnan ensimmäinen päällystö ja hallitus. Päivä jatkui juhlilla tanssin ja ilonpidon merkeissä, ja tuloilla hankittiin palokunnalle ensimmäinen ruisku Turusta 1400 markan hintaan.

Innokas palokuntajoukko harjoittelikin ensimmäiset vuodet pari kolme kertaa viikossa, ja harjoitukset alkoivat aina palokunnan torvisoittokunnan tahdittamalla marssilla ympäri kaupunkia. Ruiskuharjoituksissa vesi lensi, ja suihkumies ei saanut kiitosta ellei vesi lentänyt katselijoiden päälle.

VPK:lla ei ollut omaa huoneistoa ensimmäisenä vuosikymmenenä, ei edes kalustolle. Työmies G. Lindbergin talosta Kuninkaankadulta oli vuokrattu iso sali kaluston säilytyspaikaksi, mutta sekin oli niin ahdas, että osaa kalustosta säilytettiin ulkokatoksessa. Samassa salissa pidettiin harjoitusten yhteydessä kokouksia. Hallituksen ja huvitoimikunnan jäsenet kokoontuivat jäsenten kodeissa.

1890-luvun alkupuolella Rauman VPK:ssa elettiin vaikeaa aikaa, sillä koko palokuntatoiminta oltiin vähällä lopettaa. Toiminnassa oli ilmennyt vakavia vinoutumia ja ilmapiiri oli tulehtunut. Vuonna 1891 pidetyssä kokouksessa todettiin, ettei palokunta ollut onnistunut kaikissa sen asettamissa päämäärissä. Kokous kuitenkin puhdisti ilmaa ja vapaaehtoisuuden aate sai uutta intoa. Palokunnan riveihinkin saatiin uusia jäseniä ja komppanioiden koulutus pääsi vauhtiin.

Kaksi vuotta myöhemmin pantiin vireille hanke omasta talosta ja sitä varten perustettiin rakennusrahasto. Useiden esitysten ja tarjousten jälkeen oma tontti talolle löytyi, kun Rauman kaupunginvaltuusto päätti sen palokunnalle lahjoittaa. Tämä antoikin lopullisen sysäyksen alkaa sanoista tekoihin. Talon kustannusarvio oli 50 000 markkaa, jota varten tarvittiin lainaa.

Rakentaminen lähti ripeästi liikkeelle ja kaupunkikin sai huoneita taloon. Kalustohalli valmistui marraskuussa 1901 ja samassa kuussa pidettiin omassa talossa ensimmäinen syyskokous. Viralliset vihkiäiset pidettiin palokunnan vuosijuhlan yhteydessä 14.8.1902.

Kauaa ei uudesta talosta voitu omana nauttia, sillä Rauman VPK oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin vuosikymmenen vaihtuessa. VPK tarjoutui myymään talon kaupungille 65 000 markan kauppahintaan. Kauppakirja allekirjoitettiin 11.6.1910, mikä helpotti VPK:n talousahdinkoa. Palokunnalle jäi edelleen oikeus käyttää aiemminkin käyttämiään tiloja ja kalustohallia niin kauan kuin se vapaaehtoisena täyttäisi tarkoituksensa kaupungin palosammutustoimen alalla.

Uusi palokuntalaispolvikin alkoi kasvaa 1910-luvulla, kun silloinen päällikkö John Nurminen huomasi suuren poikajoukon aina seuraavan ihaillen palokunnan harjoituksia. Hänelle syntyi ajatus kasvuikäisten poikien ottamisesta palokuntaan ja poikia haastateltuaan hän tekikin asiasta aloitteen syyskokouksessa 1913.

Aloite sai lämpimän kannatuksen ja näin Rauman VPK:n yhteyteen päätettiin perustaa ainut laatuaan oleva poikakomppania VPK:n alaosastoksi. Palokuntapoikaosasto, joka on maamme ensimmäisiä ja ainoa siitä asti yhtäjaksoisesti toiminut, aloitti toimintansa vasta vuoden 1914 keväänä. (Muualle Suomeen poikaosastot levisivät kattavasti vasta 1940-luvulla. 1970-luvulla myös tytöt saivat tulla mukaan palokuntatoimintaan.)

Koska VPK:n jäsenistössä alkoi näkyä kyllästymisen merkkejä esimerkiksi jälkisammutus- ja huoltotöihin, VPK:n ylipäällikkö J.V. Nurminen teki Rauman kaupungin palotoimelle huhtikuussa 1915 esityksen historiallisesti merkittävän puolivakinaisen palokunnan perustamisesta. Asia johti toiseen ja kaupungin palotoimikunnan alaiseksi perustettiin 25 miehen vahvuinen palomiehistö eli puolivakinainen palokunta. Puolivakinaisille palomiehille, jotka kaikki olivat myös VPK:n jäseniä, maksettiin aluksi korvauksena yksi markka harjoitustunnilta ja kaksi sammutustyötunnilta, johon sisältyi myös jälkisammutus, vartiointitehtävät ja kalustohuolto.

Seuraavina vuosina toiminta aktivoitui edelleen harjoitusten ja koulutuksen merkeissä. 1920-luvun loppupuolella heräsi ajatus ensimmäisen paloauton hankkimisesta. Esitystä perusteltiin sillä, että hevosten saanti palokaluston kuljettamiseen palopaikalle oli käynyt yhä vaikeammaksi. Tähän asti kun koko VPK:n hälytyskalusto oli ollut hevosvetoinen. Auton hinta oli 50 000 markkaa, johon puolet saatiin kaupungilta ja toinen puolikas pyydettiin eri palovakuutusyhtiöiltä.

Samoihin aikoihin huomattiin kalustovaje isojen tulipalojen sammuttamiseen. Monien kalustohankintojen jälkeen kalustohalli olikin liian pieni. Niinpä VPK sai 50-vuotisjuhliensa lähestyessä kaupungilta luvan laajentaa kalustohallia palokunnantalon lännenpuoleiseen päähän Valtakadun varteen. Yksikerroksinen kylkiäinen ei sopinut arkkitehtuurisesti taloon mutta antoi kipeästi tarvittua lisätilaa. (Lisärakennus purettiin myöhemmin uuden paloaseman valmistuttua, joten silloinen palokunnantalo eli nykyinen kaupungintalo on jälleen alkuperäisessä muodossaan.)

Rauman ensimmäinen vakinainen palomies astui virkaansa 1.1.1931. VPK sai täten kalustolleen hoitajan ja paloautolleen kuljettajan. Kun noin 500 vuotta jatkunut palo- ja tornivartio päätettiin lopettaa marraskuussa 1936, ryhtyi vakinainen palokunta pitämään keskeytymätöntä päivystystä palokuntatalon kalustohallissa. Tällöin vakinaisen palokunnan vahvuus oli jo kolme palomiestä ja kaksi palovartijaa.

Rauman kaupungin ensimmäiseksi päätoimiseksi palopäälliköksi valittiin vuonna 1941 ruiskumestari Keijo Hyrsky, joka osallistui myös VPK:n toimintaan usein eri tavoin lähes kolmen vuosikymmenen ajan.

Ajatus veteraanijoukkueen, ”konjakkikomppanian”, perustamisesta palokunnan yhteyteen heräsi vuoden 1940 lopulla. Ajatuksen takana oli VPK:n hallinnon puheenjohtaja Kaarle Wiinamäki, jonka mukaan VPK:lle oli kertynyt jo sen verran ikää, että moni mies sen riveissä oli ehtinyt harmaantua eikä notkeutta ja voimaa vaativa palokuntatyö ota sujuakseen kuten aiemmin nuoruusvuosina. Koska oikea palokuntaveteraani ei malta vetäytyä pois rakkaasta harrastuksestaan, tulisi vanhemmillekin palokuntamiehille järjestää mahdollisuus osallistua palokuntatyöhön. Näin ollen veteraanien tehtävä palopaikalla olisi palopostien, letkujohtojen ja pelastetun omaisuuden valvonta ja vartiointi.

Ajatus sai myötämielisen vastaanoton ja jäseniä liittyikin heti veteraanijoukkueeseen. Edellytyksenä oli 50 vuoden ikä ja palvelusaikaa vähintään 20 vuotta joko Rauman VPK:ssa tai muussa palokunnassa.

Sotavuodet koettelivat VPK:ta niin pommitusten aiheuttamien sammutustöiden kuin sodan jälkeisen miehistön sotaväsymyksenkin vuoksi. Vuonna 1946 VPK koki olevansa sisäisesti eheyttämisen ja elvyttämisen tarpeessa. Useat kerrat jouduttiin toteamaan palokuntalaisten kieltäytyneen lähtemästä sammutustyöhön ja estämään muitakin lähtemästä. Palokunnan hallinto päätti puuttua asiaan ja sitä varten perustettiin vireyttämistoimikunta.

Palokunnan 70-vuotista taivalta juhlittiin elokuussa 1949 kunnioittavin menoin. Mukana oli myös maaherra Erkki Härmä, itsekin palokuntalainen. Juhlassa ojennettiin myös harvinainen 70-vuotispalvelusmerkki 88-vuotiaalle palokuntaveteraani Juha Seikkulalle, joka oli tuolloin viimeinen elossa oleva VPK:n perustajajäsen.

Vuoden 1950 talvi oli ankara, mikä teetti töitä myös palokunnalle. Pakkaset koettelivat kovasti tulisijojen ja savuhormien kestävyyttä sekä jäädytti talojen vesijohtoputkia, joita pyrittiin sulattamaan avotulella. Seurauksena oli usein talon liiallinen lämpeneminen, joten VPK joutui olemaan liikkeellä miltei päivittäin - huonoina päivinä useitakin kertoja. Tulipalot saatiin kuitenkin yleensä nopeasti sammutettua.

Ensimmäinen esitys naisosaston perustamisesta tehtiin jo vuoden 1926 kevätkokouksessa. Kokous suhtautui aloitteeseen kuitenkin empien ja sekalaisin tuntein, joten se jätettiin pöydälle vaikeasti päätettävänä asiana. Uutta pontta esitys sai lähes 30 vuotta myöhemmin kevätkokouksessa 1952, jolloin naisosasto päätettiin perustaa VPK:n yhteyteen. Kesti kuitenkin vuoden päivät ennen kuin sanoista päästiin tekoihin, ja naisosaston perustava kokous pidettiin 20.2.1953.

Hankkeen alkuunpanija palopäällikkö Keijo Hyrsky kertoi ennen perustavaa kokousta sanomalehdissä naisten osuudesta vapaaehtoisessa palontorjuntatyössä. Hyrskyn mukaan naisten työsarkaan kuului ravintolaemännyys VPK:n järjestämissä tilaisuuksissa, ennakkopalontorjunta, valistus, muonitus, ensiapu, viestitys, toimistotyöt sekä henkisen ja sosiaalisen avun järjestelyt.

Palokunnan nimi muutettiin nykyaikaiseen asuunsa marraskuussa 1955, kun Palosammutuskunta muutettiin Palokunnaksi.

Vuoden 1968 maaliskuussa VPK:n hallitus sai kaupunginjohtajalta kirjeen koskien VPK:n huonetilojen uudelleen järjestämistä. Koska kaupunki tarvitsi sen ja VPK:n täyttämästä talosta lisää tilaa käyttöönsä, ehdotettiin VPK:lle uusia tiloja vanhasta vesilaitoksesta Äyhönjärven rannalta, kunnes kaupunki saisi uuden paloaseman rakennettua vakinaiselle palokunnalle ja VPK:lle.

Ehdotukseen suhtauduttiin myötämielisesti, vaikka luopuminen noin 70 vuotta sitten itse rakennetusta talosta otti koville. Huhtikuussa asia sai vielä uuden käänteen, kun kaupunki tarjosikin palokunnalle Junamiehenkadulla sijaitsevaa teknisen koulun kiinteistöä. Tätä vaihtoehtoa pidettiin aiempaa parempana.

Uuden tilan korjaustöihin päästiin kesäkuun puolivälissä ja tupaantuliaiset pidettiin 13.10.1968.

Uutta paloasemaa alettiin rakentaa Sahakadun varten 1970-luvun alkupuolella ja se kohosikin nopeasti harjakorkeuteen. Rakennus valmistui vuoden 1971 lopulla ja seuraavan vuoden alussa VPK ja vakinainen palokunta muuttivat uudelle asemalleen. Siellä VPK:lle oli varattu kokoushuone, toimisto ja pienoiskeittiö. Kaluston säilytystilat olivat vakinaisen palokunnan kanssa yhteiset.

VPK:n toiminta Rauman maalaiskunnan varsinaisena sopimuspalokuntana loppui 1.8.1975 Rauman kaupungin palokunnan ryhtyessä hoitamaan sen sammutustointa. Näin päättyi useita vuosikymmeniä kestänyt ajanjakso, jonka aikana VPK sammutti mittavan määrän maalaiskunnan alueella syttyneitä tulipaloja. Ratkaisu pohjautui tulevaan lakiin palo- ja pelastustoimesta.

Sopimuksen purkautuminen ei kuitenkaan merkinnyt VPK:n toiminnan lopettamista maalaiskunnan alueella, sillä se osallistui sammutustyöhön edelleen huolehtien myös maalaiskunnan sammutusosastojen kouluttamisesta.

Vuoden 1976 alussa voimaan tullut laki palo- ja pelastustoimesta tuntui olevan pettymys palokuntaväelle. Uusi laki asetti sopimuspalokunnille ylivoimaisilta tuntuvia velvoitteita kaluston, koulutuksen, hälytysvalmiuden ja laadittavien suunnitelmien osalta. Niinpä epäröitiin, pystyykö VPK täyttämään uuden lain asettamia määräyksiä esimerkiksi palokunnan lähtövalmiudessa hälytyksiin. Uusi laki ei kuitenkaan antanut kuoliniskua palokunnalle, joka jatkoi edelleen kunniakkaasti toimintaansa ja vanhojen perinteiden vaalimista. Rauman maalaiskunnan sammutussopimuksen purkamisella oli silti apeiden mielialojen lisäksi vaikutus VPK:n tulojen pienenemiseen.

Rauman VPK:n 100-vuotisjuhlien lähestyessä juhlia alettiin valmistella huolella ja hyvissä ajoin perustettiin juhlatoimikunta. Toimikunnan päällimmäisenä asiana oli saada 100-vuotishistoriikki työn alle. Historiikin lupautui laatimaan VPK:n entinen sihteeri Keijo Hyrsky. Myös kauan vireillä ollut sopimus kaupungin varapalokuntana toimimisesta saatiin allekirjoitettua vuonna 1977.

VPK:n viimeiset 30 vuotta ovat olleet hallituksen puheenjohtaja Jari Pelamon ja päällikkö Kari Silvennoisen mukaan hiljaista puurtamista – harjoituksia ja hälytyksiä. Toki vuosiin mahtuu myös turvallisuuskoulutusta kouluilla ja päiväkodeissa, retkiä sekä yhdessä oloa.

Yksi suuri tapahtumamuoto 2000-luvun alkuvuosina on ollut Raumanmeren Juhannuksen festivaalipalokuntana toimiminen. VPK hoiti sitä alusta asti vuodesta 1999 viimeiseen Raumalla vietettyyn vuoteen 2007. Festivaalipalokunta hoiti festivaalialueella ja sen majoitusalueilla pieniä sammutus- ja huoltotehtäviä. Palokunta päivysti alueen välittömässä läheisyydessä ympäri vuorokauden ensimmäisestä festivaaliaamusta päätöspäivään saakka.

VPK:n vuosiin on mahtunut nousu- ja laskukausia, välillä se on toiminut hyvinkin pienellä porukalla. Tällä hetkellä toiminta näyttää valoisalta, kun joukkoa on taas enemmän mukana.

Suurin ”mullistus”, joka viimeisten vuosien aikana on sattunut, osuu vuoteen 2009 ja uuden paloaseman saamiseen. Vakinaisesta palokunnasta irralleen muuttamisesta on ollut juttua useasti aiemminkin mm. tilan ahtauden vuoksi. Viimeinen sysäys sille saatiin uuden aluepalopäällikkö Juha Suonpään myötä. Suonpää ehdotti, että sopivien tilojen löytyessä VPK:lle voitaisiin rakentaa omat tilat, mikä mahdollistaisi VPK:n kehittämisen. Suonpään mukaan laitos haluaa, että Raumalla olisi vahva VPK, mitä uudet ja omat tilat voisivat edesauttaa entisestään.

Tilojen löytymiseksi hallituksen puheenjohtaja Pelamo teki periksi antamatonta työtä. Tiiviisti yhteistyössä on ollut myös Satakunnan Pelastuslaitos. Yhteistyö jatkuu edelleen esimerkiksi paloautojen lainaamisella. Omien tilojen myötä pelastuslaitos antoi VPK:lle myös uuden säiliöauton.

Uudet tilat löytyivät Verkkovahe 1:stä ja tilat kunnostettiin VPK:lle sopiviksi. Paloautoja varten tehtiin nosto-ovet ja tilava kalustohalli, säilytystilaa löytyy ja luokka- ja kokoushuone tarjoaa hyvät puitteet oppituntien ja kokousten pitämiseen. Erityisesti VPK on mielissään uudesta hienosta saunaosastostaan, jossa kelpaa rentoutua harjoitusten ja hälytysten päätteeksi.

VPK pääsi muuttamaan ”omaan kotiinsa” lokakuun lopulla 2009, ja asema otettiin virallisesti käyttöön VPK:n 130-vuotisjuhlassa 16.1.2010.

 

Tekstin on Rauman VPK:n 100-vuotishistoriikista (Keijo Hyrsky) koostanut Pauliina Kankare